Uutisia
16.3.2021
Tsaanin tuoreimpia kuulumisia voi seurata Facebookissa
3.2.2014
Tsaani-uutiset siirtyvät tästä eteenpäin blogin puolelle tänne
24.3.2013
Jopas on vierähtänyt aikaa edellisestä päivityksestä! Kisaamisessa ja kokeissa meillä on vähän välivuosi meneillään,
viime syksyinen Pekan selkäleikkaus ja poikien harrastukset ovat rajoittaneet treenaamista ja toisaalta nuorimmat malamuuttimme
ovat vielä vähän "alaikäisiä". Tammikuun 19. päivä oli malamuuttien erikoisnäyttely Tampereella. Meiltä oli ilmoitettu näyttelyyn
Leevi, Yazhi ja Yepa. Leevi esiintyi pentuluokassa vähällä harjoittelulla melkoisen villisti ja tuloksena pikkupentujen 1. Esitin
Siidan junnuluokassa tuloksella JUN H. Siida ei ihan kauheasti näyttelytouhuista innostunut ja esiintyminen ei siksi ollut
parhaimmillaan, mutta tarvii myös vielä paljon aikaa kehittymiseen. Yazhi esiintyi avoimessa luokassa todella hienosti ja
tuomari piti kovasti sen liikkeistä. Yazhin tulos AVO ERI/3, SA.
Yepa esiintyi käyttöluokassa ja pisti melkoisen shown pystyyn ulvoen ja kiskoen ja poukkoillen, lisäksi se oli lähes täysin ilman
karvoja. Ihme kyllä sillä esiintymisellä irtosi kuitenkin KÄY EH/3. Esitin lisäksi kasvattini Yupikin (Hey-pentue) avoimessa luokassa.
Yupik esiintyi todella hienosti ja myös sen liikkeet olivat tuomarin mielestä upeat. Yupikin tulos AVO ERI/2, SA. Tuomarina
erkkarissa oli Paavo Mattila.
Yupik erkkarissa
26.1. oli kuormanvetokoe Ohkolassa. Meiltä siihen oli ilmoitettu Yaykaas ja Yazhi, joista Yazhi
ensimmäistä kertaa. Yazhille tuloksena vain vedetty aloituspaino, mutta Yaykaas veti vaadittavan 5 x omapaino ja sai ensimmäisen
KVK1-tuloksensa.
Valjakkomme osallistui myös Kasarin Salpasäpinöihin 3.2.2013 Ylämaalla, jossa matkana oli
2 x 6,5 km. Valjakossa juoksivat Yona, Yaykaas, Yazhi ja Kayitah. Muu valjakko sai itselleen REK3-tuloksen, paitsi Kayitah, joka
ikänsä vuoksi ei saanut osallistua kokeeseen (pari viikkoa vaille 15 kk).
Valjakko Kasarissa, johdossa Yona & Yaykaas, pyörässä Kayitah & Yazhi
Kauden toinen kuormanvetokoe oli Kouvolassa, johon olimme ilmoittaneet jälleen Yazhin. Yazhi veti tällä kertaa kaksi vetoa, mutta
vaadittava 5 x oma paino jäi vetämättä. Tyttö tarvitsee ilmiselvästi harjoitusta yksintyöskentelyyn, katsotaan ensi kaudella
sitten uudelleen. Mukana kokeessa oli myös Yona, joka suvereenisti teki työtä ja sijoittui kokeessa toiseksi heti veljensä Talutin
jälkeen tuloksella 321 kg / 11,26 x oma paino.
Yona Kouvolan KV-kokeessa
Kasvateista on myös kivoja uutisia tullut talven mittaan. Siida ja Kayitah kävivät silmäpeilauksessa
nyt maaliskuussa ja molemmilla todettiin terveet silmät! Kaapo (Tsaani Shida Nuqitkaa) sai ensimmäisen virallisen työskentelytuloksensa
Ohkolan kaksipäiväisissä kisoissa 16.-17.2.2013. Kaapo juoksi Ramin valjakossa Sikun, Neran ja Manun kanssa, tuloksena siis REK2.
Kaapo urakoi myös Alman talvipäivillä 9 km sprintillä Sikun parina. Myös Siida (Tsaani Shida Tifmiruq) ja Yupik (Tsaani Hey Tipviqut)
osallistuivat Ohkolan kisoihin Sinin valjakossa, tällä kertaa tuloksena kokemusta.
Kaapo Ohkolassa, pyöräparissa taaempana
Ohkolan kisat, Siida ja Yupik pyöräparissa
Tika (Tsaani Hey Qilaq) on osallistunut SOC-kisoihin Joken valjakossa, kolmipäiväisessä
kisassa sprinttimatkalla ei REK-koetta ollut. Tika juoksi myös Joken valjakossa Talvipäivillä 21 km MD-kisassa sijoittuen neljänneksi.
Tika SOC-kisoissa Rautavaaralla
Suuri (Tsaani Shida At Quinault) on aloittanut kisaamisen Usa:ssa, Pagosa Paw-kisoissa 6-koiran sprintillä. Terveiset kuuluvat sieltä, että
Suuri työskentelee hyvin ja antaa koko kennelin parhaat halit. :)
Suuri Pagosa Paw-kisassa (kuvassa keskimmäisessä parissa lähempänä kameraa)
Ikäviäkin uutisia on tähän väliin mahtunut. Leevin sisko, Lissu menehtyi helmikuun lopulla vatsalaukun kiertymään. Meidän Yazhilla
taas jouduttiin tekemään hätäleikkaus vierasesineen vuoksi. Reilun viisi kuukautta vatsalaukussa pyörinyt lelunpalanen oli mennyt
ilmeisesti torstaina 7.3. lopultakin ohutsuoleen, jonka se tukki 100%. Maanantaina 11.3. lopulta syy oksentamiseen ja hyvin heikkoon
kuntoon selvisi ja Yazhi leikattiin samantien ja lelunpalanen sieltä sitten poistettiin. Leikkauksen lopulla Yazhin vatsalaukku kaasuuntui,
ja se jouduttiin letkuttamaan. Ensimmäiset vuorokaudet leikkauksen jälkeen olivat kriittiset, ettei se kaasuuntuisi uudelleen.
Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt Yazhin
hoitamisessa, se kun ei ensimmäisen viikon aikana syönyt itse mitään eikä myös ulostanut. Lopulta viime viikon lauantaina se kakkasi
ensimmäisen kerran ja sen jälkeen on onneksi vatsa toiminut. Yazhi ei edelleenkään suostu syömään nappulaa, mutta kala ja raaka liha
kelpaa. Yazhi ehti niin hoikkaan kuntoon, että tärkeintä on tässä vaiheessa saada se syömään jotain ja keräämään hiukan massaa takaisin.
Voinniltaan se on kuitenkin jo pirteä ja innokas ja haavakin on parantunut hienosti. Maanantaina käydään poistamassa tikit ja paluu
normaaliarkeen alkaa.
Yazhi potilaana
Alaskanmalamuuttiyhdistyksen Vuoden Parhaat 2012-kilpailussa meidän koirat sijoittuivat kivasti. Vuoden harrastemalamuutti 2012-kisassa
Yona oli sijalla 2/16, Yaykaas 3/16, Yepa 10/16, Yazhi 11/16, Hino 15/16 ja Kayitah 16/16. Kilpailussa ykkönen oli meidän Shida-pentueen
isä, Timi. Paras rekikoira 2012-kisan sijoitukset meidän koirien osalta olivat Yona 4/14, Yaykaas 5/14, Yepa 8/14, Yazhi 10/14 ja Hino 12/14.
Päivittelin Leeville uusia kuvia ja tekstejä Yaykaasille, Yazhille, Kayitahille ja Siidalle.
Lopuksi vielä pentuasiaa... Malamuuttipentueita on tulossa/suunnitteilla tälle vuodelle noin 30, joka on mielestäni aika huikea määrä
Suomen kokoiseen maahan. Mm. tämän vuoksi pentuesuunnitelmien osalta tein päätöksen siirtää Yonalle suunnittelemani pentue ensi vuodelle.
Suunnitteilla on mielenkiintoinen pentue ruotsalaisen työskentelevän uroksen kanssa.
31.12.2012
Viime viikonloppuna kävimme ajeluttamassa Lappeenrannan Uimareiden nuoria uimareita valjakollamme. Mukana
olivat myös Rami ja Minna oman tiiminsä kanssa. Päivä oli varsin hauska sekä kyytiläisille, että meille. Mukava
oli huomata, että koirat toimivat mukavasti, vaikka samaa rinkiä kierrettiinkin monen monta kertaa. Mukana olivat
meidän tiimistä Yona, Kayitah, Yepa, Hino ja maskotti Leevi, Ramin ja Minnan tiimissä Sade, Siku sekä Kaapo.
Jälleen on yksi vuosi tullut päätökseensä ja uusi, jännittävä vuosi alkamassa. Mennyt vuosi oli kaiken kaikkiaan
meille muutosten ja kiireiden vuosi, tuoden kuitenkin tullessaan myös paljon mukavia asioita. Toivotamme kaikille
ystäville ja tuttaville sekä kasvatinomistajillemme Onnellista ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2013!
15.11.2012
Vuosi sitten syntyi Tsaani-kennelin ensimmäinen virallinen pentue, Yonan ja Timin Shida-pennut.
Kotikennelin väki onnittelee yksivuotiaita nuoria aikuisia; Kaapo, Voitto, Suuri ja Siida, sekä
tietysti Kayitah!
10.11.2012
Viime viikonloppuna vietimme mahtavan viikonlopun malamuuttiystäviemme kanssa Hilikkulassa, Rokualla. Ohjelmassa oli
treenailla koiria yhdessä ja viettää pikkujouluja parhaalla porukalla! Viikonloppu oli ihan mielettömän hieno, ruoat
viimeisen päälle ja treenit Hilikkulan maastoissa hyvät. Hilikkulasta mukaamme lähti uusin lisäys laumaamme, Leevi.
Leevi on viralliselta nimeltään Utamuutin Bob Younger ja poju on syntynyt 17.7.2012. Leevin isä on meidän Yonan veli,
iki-ihana Talut (FI CH Cahppes Knight Of Naxxar REK1 KVK1) ja emä upea Kanadan tuontinarttu Awa (FI CH NO CH Silverdream's
Heart Melody REK1 KVK1 WTD). Leevi on osaomistuksessa kasvattajan kanssa, Sarin omistaessa Leevistä 1/3.
Leevi 15 vkoa Hilikkulassa
Hilikkulassa tapasin myös pitkästä aikaa Siidan sekä Hey-pentueesta Yupikin ja Tikan. Oli tosi kiva nähdä kaikkia kasvatteja.
Erityisesti Siidan kehittymisestä olen erittäin iloinen, tyttö näyttää juuri niin hyvältä tässä vaiheessa kun olen toivonutkin.
Luonteeltaan Siida on edelleen iloinen ja vauhdikas tyttö, joten oikein hyvältä vaikuttaa.
Siida 11,5 months
7.10.2012
Päivitelty uusia kuvia kaikkiin gallerian albumeihin ja lisätty uusi linkki linkkisivulle, Pure sleddog-sivusto.
22.9.2012
Kesä näköjään mennä hurahti ilman päivityksiä. Mainitsemisen arvoista on kuitenkin FWPA:n taakanvetokisat Korsossa, jossa
kävimme Yonan ja Yaykaasin kanssa kokeilemassa kärrynvetoa 26.5. Molemmat olivat ensimmäistä kertaa kärryn edessä ja Yonan
talven kuormanvetokisassa tekemä tulos antoi ihan mukavat ennakko-odotukset myös tähän lajiin. Yaykaas suhtautui kärryyn
aluksi suhteellisen epäilevästi, koska se keveämmillä painoilla piti perässä räminää ja ryskettä. Tästä huolimatta loppua
kohden veto parani ja Yaykaasin tulos oli hieno 844 kg / 29,2 x oma paino ja sijoitus omassa luokassaan toinen. Yona veti
upeasti joka kerta ja tulos loistava 924 kg / 35 x oma paino. 1084 kiloa liikkui hienosti, mutta hiukan ennen maaliviivaa ollut
haju sai Yonan kiinnostumaan siitä liikaa, ja veto jäi 10 cm vajaaksi... Yona voitti tuolla tuloksella luokkansa. Molemmat
tulokset oikeuttivat taakanvedon EM-kisojen karsintavedoksi, mutta niihin osallistumiseen olisi vaadittu toinen karsintaveto, johon
meidän aikataulut eivät antaneet myöten osallistua... Ehkä ensi vuonna sitten...
Yonalla 1084 kg kärryssä
Yaykaasilla 724 kg kärryssä
Syystreenit ovat käynnistyneet pikkuhiljaa, tosin Pekan selkäleikkaus on hiukan rajoittanut kauden starttia. Saimme kuitenkin koirien juoksutarhan valmiiksi, joten ainakin siellä saavat revitellä, vaikkei treeniä pysty ihan täysipainoisesti vielä tekemään.
Johdossa Yazhi, pyörässä Hino & Yepa
Johdossa Yona & Yaykaas, pyörässä Kayitah 10 kk
Päivittelin Yonalle, Yaykaasille, Yepalle ja Hinolle talven kuormanvetotuloksia sekä taakanvetotulokset Yonalle ja Yaykaasille.
Tsaani Hey-pentue täytti 2 vuotta 11.9. - onnea Kassu, Yupik, Tika, Illa ja Yazhi!
Sen verran pitää vielä lopuksi paljastaa, että kennel Tsaanilla on alustavia pentuesuunnitelmia ensi keväälle... niistä
tarkemmin myöhemmin!
17.6.2012
Näyttelyt ovat ainakin nyt hetkeksi ohi meidän koirilta ja kuinkas sitten viimeisessä näyttelyssä eli Kangasniemellä
10.6.2012 kävikään? Sinne oli ilmoitettu meiltä vain Yona ja toiveissa siinteli viimeinen serti, jolla Yona valioituisi. Keli
oli kosteahko, mutta näyttelypaikalla ei kuitenkaan satanut. Yona esiintyi kehässä kivasti ja niinhän se sitten
sai erinomaisen käyttöluokasta ja sijoittui luokan ykköseksi. Yona oli myös paras narttu, saaden SA:n sekä sen
viimeisen sertin, eli Yona on nyt FI MVA PMJV-09 Cahppes Miss Qrendi KVK1 REK1 !! ROP-kehässä Yona sijoitettiin
VSP:ksi. Arvostelu oli tuomarina olleelta Kirsi Honkaselta hieno: "Hyvät mittasuhteet. Erinomainen sukupuolileima, oikeat
pään linjat. Hyvät silmät ja korvat, talvinenä. Kaunis kaula. Hyvä ylälinja sekä häntä. Hyvä rintakehä. Erinomainen
raajaluusto, hyvät kulmaukset. Loistavat liikkeet. Hyvä karvanlaatu, miellyttävä käytös. Suhtautuminen tuomariin:
Rodunomainen lähestyttäessä." Nyt meidän kaikki yli 2-vuotiaat malamuutit ovat muotovalioita, tietysti Hinoa lukuunottamatta.
Lisäksi kaikilla on tietysti myös työskentelytuloksia.
Valtti ROP, Yona VSP, tuomari Kirsi Honkanen
Iloisiin uutisiin kuuluu vielä Yupikin (Tsaani Hey Tipviqut) virallinen silmäpeilaustulos: Täysin terveet silmät!!
Kiitos Sini pojat tutkituttamisesta! Kaikki Hey-pentueen pennut ovat siis tutkittu terveiksi silmiensä osalta - hienoa!!
19.5.2012
Kevät toi, kevät toi näyttelyt, kevät toi, kevät toi valion... Eli kävimme kahdessa näyttelyssä toukokuussa - ensin Hollolassa
1.5, johon oli ilmoitettu Yaykaas ja Yona. Tuomarina Esa Ruotsalainen, jolta ei EH:ta parempaa meidän koirille herunut... Yaykaasin
arvostelu: "Hieman siron ja ilmavan vaikutelman antava uros. Kevytpiirteinen pää, toivoisin vahvemman rungon ja raajaluuston, tasapainoiset kulmaukset. Hyvä
häntä, karvapeite vaihtumassa. Liikkuu pitkällä ja vetävällä tehokkaalla askeleella, ryhdikäs esiintyjä, miellyttävä käytös.
Suhtautuminen tuomariin: Rodunomainen."
Arvostelun jälkeen tuomari totesi, että varmasti tämä koiraa toimii käytössä... No niinpä - eikös malamuuttia sen pohjalta pitäisi
arvostellakin. Tulos siis Yaykaasille KÄY EH/1. Yonan arvostelu taas kuului näin: "Kevytpiirteinen narttu, ilmeikäs kevyt pää.
Toivoisin vahvemman rungon ja raajaluuston. Hyvä häntä, tasapainoiset kulmaukset, tasapainoiset liikkeet, joskin askel saisi
olla pontevampi. Ja sama rimpsu kuin Yaykaasilla - KÄY EH/1.
6.5.2012 oli vuorossa Lahden ryhmänäyttely sekä samassa paikassa myös Pentunäyttely. Kehään lähtivät jälleen Yona ja Yaykaas,
mutta myös ensimmäistä kertaa Kayitah. Ryhmiksen puolella tuomarina oli Marianne Holm. Yonassa olisi saanut olla hiukan kaikkea
lisää, arvostelu: "Narttumainen, oikea tyyppi ja mittasuhteet, mutta toivoisin siihen kaikkea hieman lisää. Erinomainen pää, hieman
jalo kaula. Hyvä etuosa, runko saisi olla leveämpi. Tasapainoisesti kulmautuneet, kokoon sopivaluustoiset raajat. Hyvä häntä,
liikkuu vaivatta. Suhtautuminen tuomariin: Rodunomainen." Tuloksena Yonalle KÄY ERI / 1. Yaykaasille odotukset eivät turkittomuuden
vuoksi olleet kovinkaan suuret, mutta niin vain poika saikin hienon arvostelun. Kehään mennessä tuomari kysyi ensimmäisenä, mihin
meillä on turkikset jätetty... :) Yaykaasin arvostelu: "Erinomainen tyyppi, oikeat mittasuhteet. Hyvä pää, ja ilme, hyvä kaula,
tilava runko. Erinomainen raajaluusto ja käpälät. Hyvä häntä, Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu vaivatta. Kesäturkissa.
Suhtautuminen tuomariin: Rodunomainen". Arvostelun jälkeen tuomari sanoi, että hän arvostellessaan kuvitteli Yaykaasin täyteen
turkkiin ja silloin se on täydellinen! :) Yaykaasin tulos: KÄY ERI/1, SA, SERTI ja samalla Yaykaasista tuli Suomen muotovalio!!
ROP-kehässä Yaykaas sai luvan olla VSP ja lähteä tuomarin sanoin: "Kotiin kasvattamaan villahousuja". Kiitos erittäin hienosta
arvostelusta ja humoristisesta kehäkäynnistä Marianne Holm!
Pentunäyttelyn puolella tuomarina oli malamuuteilla Unto Timonen. Etukäteen hieman jännitti, kuinka Kayitahin liikeiden kanssa
käy, kehässä kun oli Kayitahin lisäksi myös velipoika Kaapo (Tsaani Shida Nuqitkaa) ja pojat ovat yleensä nähdessään vain
riehuneet yhdessä. Pojathan esiintyivät sitten hienosti ilman kommervenkkejä ja saivat hyvät arvostelut. Kayitah oli 5-7 kk:n
urospentujen 1. ja Kaapo 2. Molemmat saivat myös KP:t. Jatkossa Kayitah jäi sitten toiseksi vanhemmalle urospennulle - tuomari
olisi toivonut hiukan pidemmän rungon, mutta sanoi Kayitahin olevan muuten erinomainen aihio. Kayitahin arvostelu: "Vahvaluustoinen,
hyvän kokoinen urospentu. Erinomainen pää, hyvä ilme, vahva kaula, erinomainen etuosa ja runko, hyvät raajat ja käpälät. Hyvä
ylälinja, hyvin kulmautunut takaosa. Liikkuu erinomaisesti ikäisekseen." Kaapon
arvostelu: "Hyvä koko ja mittasuhteet, hyvä pään profiili, vahva kaula, hyvä eturinta, hyvät raajat ja käpälät, ikäisekseen
hyvin muotoutunut runko, hyvä ylälinja, hyvä reisi ja kinnerkulma. Liikkuu hyvin." Olen erittäin tyytyväinen molempien poikien
tulokseen ja arvosteluun - hienoja ovat minustakin!
Kayitah kehässä. Kuva Minna Huuhtanen
Kaapo kehässä. Kuva: ansu.1g.fi/kuvat/DogShows
28.4.2012
Pyörähdimme 21.4. Pyhäselän ryhmänäyttelyssä Yaykaasin ja Yonan kanssa. Yaykaas aloitti jo karvanlähdön, joten
odotusarvo ei ollut kovin kummoinen, mutta toki kehään oli siitä huolimatta tarkoitus suunnata. Yaykaas esiintyi
ensin ja sai hienon arvostelun, sekä suullisesti tuomarilta että tietysti kirjoitettuna. Tuomarina ollut Pekka
Teini kehui Yaykaasia kovasti ja piti siitä, että sen työskentelytausta näkyy mm. takaliikkeiden voimassa.
Tulos käyttöluokasta ERI / 1, PU1, SA ja serti. Yonan tullessa vuoroon, tuomari oli aivan yhtä otettu Yonasta ja
erityisen paljon kehui, miten kiinteässä ja erinomaisessa lihaskunnossa Yona on, vain 5 kk pentujen jälkeen.
Yona myös käyttöluokasta ERI / 1, PN1, SA ja serti. Näin ollen Pekkakin joutui kehään, sillä ROP-koiran valinta
tehtiin Yaykaasin ja Yonan välillä. Tuomarin mielestä molemmat olivat niin hyviä, että oli vaikea päättää, kumpi
niistä nyt sitten olisikaan parempi. Lopulta Teini päätyi sijoittamaan Yaykaasin ROPiksi ja Yona siis VSP. Eipä ole
vielä aiemmin meidän kohdalla sattunutkaan näin hienoa tulosta - omat koirat korjasi potin! :)
Yaykaasin ROP-poseeraus
Yona ja VSP-pytyt
Kevään eteneminen on ollut hidasta ja osallistumissuunnitelmat kevään sulan maan kisoihin menivät kisojen siirryttyä
uusiksi. Ohkola ja Janakkala molemmat siirtyivät sellaisille päiville, että on muita menoja juuri silloin. Talviteloilta
kick-bikea hakiessa siitä hajosi joustokeula, joten ennen uuden hankkimista ei sillä pääse ajelemaan... :( Onneksi on mönkkäri,
jolla voi treenailla.
13.4. meidän ensimmäinen malamuuttimme, Yepa täytti 6 vuotta! Tsaani Hey-pentueen Kassu (Tsaani Hey Kaskae) kävi myös
virallisessa silmätarkastuksessa ja silmät todettiin terveiksi! Kiitos Ritva ja Timo, että käytitte Kassun peilauksessa! Ai niin, ja
Suuri lensi vihdoin USA:han Twilan luokse Annen
mukana ja aloittelee siellä valjakkoelämää. Onnea matkaan, Suuri!
Kayitah kasvaa kohisten ja korkeutta on nyt saman verran kuin äidillään eli n. 58 cm. Painoa pojalla oli viime punnituksessa
24,4 kg. Hampaiden ja turkin vaihto on sujunut hyvin ja poju on iloinen ja vauhdikas vesseli. Alla kuva Kayitahista, ikää 5 kk.
27.3.2012
Aika hurahtaa vauhdilla ja talvi alkaa pikkuhiljaa kääntyä kevääksi. Tapahtumia on tässä ollut jonkin verran, mm.
Äkryn Ähellys, Alman Talvipäivät, kuormanvetokoetta, Ruunaa Race ja Kaakonkulman malamuuttitapaaminen Ylämaalla.
Yhdessä näyttelyssäkin on keretty pyörähtää. Mutta lähdetään Äkrystä liikkeelle, jonne oli tarkoitus viedä meidän
valjakko kilpailukokeeseen. Tämän talven karma kuitenkin jatkui ja kilpailukoetta ei taaskaan saatu malamuuttivaljakoiden
vähyyden vuoksi. Kyllä pakko sen verran on mainita, että sääntömuutos, joka tuli viime vuoden loppupuolella voimaan
koskien valjakon minimikoiramäärää on ikävä kyllä näkynyt pahiten juuri malamuuttivaljakoiden kisakäynneissä.
Kun ei enää kahdella koiralla voi startata, jää paljon kahden koiran omistajia pois kisaurilta ja uusien harrastajien
mukaan tulo on huomattavasti paljon vaikeampaa, kuin ennen.
Tämä on kyllä mielestäni todella harmillista. Mutta Äkryssä 26.2.2012 siis valjakossamme juoksivat Yaykaas, Yupik, Yona
ja Yazhi. Kisassa oli matkana 2 x 8 km, joista valjakko suoriutui mukavasti. Äkryn reissulla lähti myös Suuri Arvolan Annen
mukaan Kempeleeseen isänsä "riesaksi", josta matka jatkuu kevään aikana Twilan luokse Usa:han.
Äkryssä maalissa
Talvi on ollut kummallinen myös lumi- / pakkasolosuhteiden ja kuormanvetokokeiden järjestämisen suhteen. Meillä oli
ilmoitettuna Kouvolan kuormanvetokokeeseen Yaykaas. Koe peruuntui lumen vähäisyyden vuoksi. Seuraavaksi oli tarkoitus olla
kaksipäiväinen koe Kiuruvedellä, johon siirsimme Yaykaasin molemmille päiville ja Yepan toiselle päivälle. Tämä peruuntui
liian kovien pakkaslukemien vuoksi. Kiuruveden koetta yritettiin siirtä parilla viikolla eteenpäin, mutta osallistujiin /
toimitsijoihin kuten mm. meihin iskenyt flunssa / influenssa peruutti kokeen. Lopulta Alman talvipäivien yhteyteen saatiin
järjestettyä aikaa niin, että sinne saatiin järjestettyä koe. Etukäteen oli sovittu aikataulun kireyden vuoksi, että
kaikki vetävät vain hyväksyttyyn koetuloksen kertoimeen ja koe päättyy siihen. Yaykaas meni uudesta tilanteesta aivan hämilleen,
eikä suostunut vetämään edes aloituspainoa, joten ei tulosta Yaykaasille. Yepa veti rutiinilla jälleen yhden KVK1-tuloksen, tosin
Yepasta näkyi, ettei sen kanssa ole pariin vuoteen käyty kokeissa tai kisoissa.
Alman talvipäivät olivat jälleen tänä vuonna ohjelmassa - totta kai! 8.-11.3.2012 meidän bändi reissasi perinteisiin
maisemiin Rautavaaran Metsäkartanolle. Lauman logistiset ongelmat saatiin ratkottua, koirakärryn väliovilla ja kaikki kahdeksan
koiraa saatiin pakattua mukaan. Pidennetty viikonloppu oli jälleen mukava ja koirat pääsivät osallistumaan kivasti eri
aktiviteetteihin. Perjantaina oli valjakkokisat, jonne Pekka starttasi viisikolla Yupik, Yona, Yazhi, Yaykaas ja Yepa, Hinon
jäädessä lapsenvahdiksi Kayitahille. Matka oli 22 km, jonka meidän valjakko suoritti nopeimpana 5-8- koiran luokassa eli
sijoitus kisassa siis 1. Perjantaina ei muuta "virallista" ohjelmaa ollutkaan. Lauantaina oli ohjelmassa koirahiihtoluokka, johon
meidän Tony halusi osallistua haaveiltuaan koiran kanssa hiihtämisestä jo parin kuukauden ajan. Pekka ilmoitti Tonyn kisaan
Yazhin kanssa ja itsensä hiihtämään Hinon kanssa. Tony ja Yazhi suoriutuivat loistavasti, sijoittuen sijalle 6/8. Molemmat
olivat ekakertalaisia lajissa, mutta saa olla Yazhin toimiin todella tyytyväinen - jopa ohitukset olivat menneet kuin vettä
vain! :) Hino oli myös innolla lajissa mukana ja veti kierroksen Pekan kanssa "tukka hulmuten".
Tony ja Yazhi tulossa maaliin, taustalla Pekka ja Hino
Lauantaina pidettiin myös
virallinen kuormanvetokoe, jossa tosiaan Yaykaas jäi tällä kertaa ilman tulosta ja Yepalle KVK1-tulos. Tony kävi osallistumassa
myös lasten valjakkokisaan sekä rastitehtävään, jossa Tony pokkasi toisen sijan. Sunnuntaina oli jälleen perinteisen
kuormanvetokisan aika, johon olimme ilmoittaneet peräti neljä koiraa - kaikki siis joiden ikä riitti. Yonalle ja Yaykaasille
kisa oli ensimmäinen, Hinolle toinen ja Yepalle kolmas. Pekka ohjasi Cahppes-koiria eli Yonaa ja Yaykaasia ja minulla oli
sitten Neatut-koirat eli Yepa ja Hino. Hino oli erittäin positiivinen yllätys - se rikkoi entisen ennätyksensä (reilu 2 x oma
paino) ja rikkoi vielä uudenkin ennätyksensä. Hinolle lopputuloksena 250 kg / 6,33 x oma paino, johon päätimme lopettaa
vetämisen. Yaykaas veti tällä kertaa ihan hienosti myös, 280 kg / 9,33 x oma paino. Yona yllätti meidätkin tuloksellaan, tyttö
veti ensimmäistä kertaa kisassa ja tulos huima 460 kg / 17,36 x oma paino ja sijoitus kokonaiskisan neljäs ja narttujen 3.
Yonalla on tosi hieno tyyli vetää ja uskomaton halu ja sisu myös saada kovemmat painot liikkumaan. Jälleen osoitus Yonan
monipuolisuudesta työskentelyn saralla. Yepa puolestaan syttyi jälleen kisassa ja veti hienot 500 kg / 18,52 x oma paino, jääden
siis omasta ennätyksestään (18,8 x op) vain 0,28 x oman painonsa. Tulos oikeutti Yepan kokonaiskisan kolmanteen sijaan ja
narttujen kakkospaikkaan, Wican kiilatessa muutamalla kymmenyksellä kertoimessa ohi narttujen ykköspaikalle. Kaiken kaikkiaan
olemme erittäin tyytyväisiä kaikkien koiriemme suorituksiin sekä valjakko-, hiihto- ja kuormanvetokisoissa. Talvipäivillä mukana
kasvateista Kayitahin, Yazhin ja Yupikin lisäksi Tika Hey-pentueesta, sekä Shida-pentueesta Kaapo, Siida ja Suuri.
Hinon kuormanvetonäyte
Seuraavana viikonloppuna oli aika suunnata Ruunaalle, jossa kisattiin keskipitkillä matkoilla. Pekan selän ollessa kuitenkin
sen verran huonossa kunnossa, siirtyi meidän valjakko kisaluokasta (3x 43 km) retkiluokkaan, johon starttasivat myös Marko, Anne ja
Jokke omilla valjakoillaan. Yona aloitti juoksun Ruunaalla, joten ensimmäisenä päivänä 30 km retkiajoon starttasivat Yupik,
Yepa, Yazhi ja Yaykaas. Toisena päivänä oli Yaykaasin vuoro jäädä valjakosta pois ja Yona pääsi mukaan. Tika (Tsaani Hey
Qilaq) oli Joken valjakossa mukana ja tyttö teki kuulemma hienosti töitä molempina päivinä, kuten siskonsa
Yazhi (Tsaani Hey Uyaraut) ja veljensä Yupik (Tsaani Hey Tipviqut) meidän valjakossa. Olen erittäin tyytyväinen kaiken kaikkiaan
Hey-pentueen suorituksiin työskentelyn saralla! Ruunaa on kyllä ihan mielettömän kaunis paikka, urat ihan huippukunnossa ja
niin kauan kuin meissä "henki pihisee", tulemme olemaan siellä mukana joka vuosi! Ensi vuodeksi on jo majoitus taas
varattuna.
Valjakko lauantaina Ruunaalla, taustalla Joken tiimi
24.3. Yazhi piipahti Kerimäellä ryhmänäyttelyssä. Totta kai karvat lähti irtomaan neidistä heti näyttelyilmoittautumisajan
päättymisen jälkeen ja perjantaina meidän pihalla satoi ja pöllysi karvaa oikein urakalla, kun puhalsin Yazhia kuivaksi. Tulos
Yazhille ensimmäisestä virallisesta näyttelystä H, tuomarina Esko Nummijärvi. Arvostelussa oli paljon hyvää, mutta myös
parantamisen varaa löytyi. Sunnuntaina 25.3. saimme vuoden tauon jälkeen järjestettyä taas Kaakonkulman malamuuttien tapaamisen
Ylämaalle, Multamäen laavulle. Ilma helli auringonpaisteen ja pikkupakkasen merkeissä osallistujia, joita olikin paikalle
saapunut mukavan paljon, sekä vanhoja että myös uusia kasvoja. Tapaamista olisi melkein voinut sanoa myös pentutreffeiksi, niitä
nimittäin oli paikalla yli 10... :) Tapaamisessa mukana oli myös kasvateistamme Tsaani Hey Kaskae "Kassu" omistajineen, Tsaani
Shida Saffiruq "Voitto" ja Tsaani Shida Nuqitkaa "Kaapo" ja tietysti meidän omat ja lainatut eli Yazhi, Yupik sekä Kayitah. Isommat
pääsivät käymään vetolenkillä ja pennut pentukävelyllä, jossa saivat seitsemän pennun voimin juosta vapaanakin pitkin maita ja
mantuja ja painia keskenään. Päivä oli todella mukava ja antoisa - kiva oli tavata uusia harrastajia, vanhoja tuttuja sekä
tietysti kasvattien omistajia! Kiitos kaikille paikallaolijoille!
Talvikausi alkaa siis olla lopuillaan ja taitaa olla pikkuhiljaa aika pakata reet kesäteloille. Lumet sulavat kovaa vauhtia ja
pian päästäänkin taas sulan maan lajien kimppuun ennen ansaittua kesälomaa! Kuvia lisätty kaikille koirille, Hey-pentueen
galleriaan sekä Harrastus-kuviin. Luotu kuva-albumi Shida-pentueelle sekä Kayitahille ja Siidalle omat albumit.
16.3.2012 5-vuotta täyttänyt Hino nautiskelee kevätauringosta!
30.1.2012
Kisakausi avattu, tosin vähän eri matkalla kuin suunniteltiin - eli sprinttimatkalla aloitettiin MD:n sijaan. Lisäksi toivotun
REK-kokeen sijaan valjakoiden määrän vuoksi koetta ei saatu, joten kisa ajettiin vain kisana. Tarkoitus oli saada
Yazhille kisakokemusta alle ja onneksi sitä sitten saatiin kuitenkin Kasarin Salpasäpinöissä 4SP:ssä 29.1.2012. Matkana
kisoissa oli 2 x 6 km. Ensimmäinen startti kulki aikaan 0:21:52 ja toinen kierros 0:27:03. Ihan hyvät ajat molemmille
kierroksille, jälkimmäisellä kerralla Yazhi oli kaatunut liukkaassa kohdassa ja sotkeutunut seisinkiin etujaloistaan ja
selvittelyyn oli mennyt aikaa. Ohitukset oli sujuneet hienosti ja koirat menivät innolla molemmissa starteissa. Johdossa
juoksivat Yaykaas ja Yona, Yazhin ollessa pyörässä.
Yazhi kävi 26.1.2012 silmäpeilauksessa Fokuksessa ja ell Jaana Pätilä peilasi silmät terveiksi! Hey-pentueessa on nyt
kaikki kolme tyttöä peilattu terveiksi - hieno juttu!
Kasarissa tavattiin myös Kaapo (Tsaani Shida Nuqitkaa), joka oli omistajiensa Minnan ja Ramin kanssa tullut moikkaamaan.
Kaapo muisti vielä meidät selkeästi ja halusi molempien syliin yhtä aikaa :) Alla kuva Kaaposta kahdessa sylissä.
21.1.2012
Näin se aika on taas hurahtanut ja vuosikin ehtinyt vaihtua. Meillä on viimeiset kaksi kuukautta eletty pentutohinan keskellä,
mutta ei sovi valittaa, hienon pentueen ovat Yona ja Timi saaneet aikaiseksi. Pennut syntyivät tosiaan 15.11.2011 ja ovat nyt
yhtä lukuunottamatta jo uusissa kodeissaankin. Pentueelle on tehty oma sivu, josta voi käydä tutkailemassa pentujen tietoja.
Sivu löytyy täältä.
Pentueesta kotiin jäi urospentu, Kayitah, josta saamme toivottavasti hyvän lisän tulevaisuudessa valjakkoomme. Kayitahin
omalle sivulle pääsee Koirat-sivulta, kuten myös sijoitusnarttumme Siidan sivuille.
Päivityksiä on tehty sinne tänne muutenkin, mm. lisätty Hey-pentueelle terveystuloksia. Illa ja Tika kävivät viime joulukuussa
silmäpeilauksessa ja molemmat todettiin terveiksi. Loistava juttu!! Kiitos Jokelle ja Jonelle, kun käytitte tytöt tutkimuksissa!
Hey-pentueesta on kuulunut iloisia uutisia työskentelyn sarallakin, Yazhi ja Tika olivat mukana Alma Karelia Challenge-kisoissa
marraskuussa. Yazhi osallistui Jeren kanssa koirajuoksun juniorisarjaan, jossa he sijoittuivat toiseksi ja voittivat sarjan
malamuuttimestaruuden. Tika taas pääsi Joken valjakkoon ja kahden koiran kärryluokassa Jyryn kanssa sijoitus oli luokan kuudes ja
olivat vielä kolmansia malamuuttimestaruuskisassa. Yupik tekee hienosti töitä Sinin valjakossa johtajana ja kävi pari kertaa myös meidän valjakon
treeneissä mukana. Yupik on kyllä todella hieno ja lupaava työskentelijä! Kassu puuhailee Ritvan kanssa vetotouhuja ja Illa
on käynyt muutamia kertoja Talutin kanssa treenailemassa valjakkohommia. Kiitos aktiivisille omistajille!
Hinon siskolle, Kiibulle on syntynyt pentuja Neatut-kenneliin. Onnea!
19.11.2011
Yonan ja Timin pennut ovat syntyneet! Pennut syntyivät 15.11.2011, pentueessa 4 urosta ja 1 narttu. Pentujen kasvua ja kuvia
voi seurata pentublogissa, jonne pääsee tästä. Pennut voivat hyvin ja kasvavat
kovasti. Yona on osoittanut olevansa todella hieno emä ja hoitaa pennut loistavasti! Kaikki pennut ovat varattuja.
8.11.2011
Yaykaas kävi lonkka- ja kyynäräkuvissa lokakuussa. Kyynärät olivat 0/0 ja lonkat A/C. Kuvat lausuneen Annie Limanin mukaan
toinen lonkka oli löysä eli ei istunut tarpeeksi hyvin lonkkamaljassa. Reisiluun pää oli todella kauniin pyöreä ja lonkkamalja siisti,
eikä kummassakaan ollut mitään merkkejä nivelrikkomuutoksista. Yaykaasin lantio oli kuvassa myös vinossa, joka voi hieman vaikuttaa
lonkkien asentoon. Liman suositteli ottamaan uusintakuvat vuoden päästä, joten katsotaan sitten muuttuuko tulos mahdollisesti.
Pääasia on kuitenkin, että harrastamisen kannalta lonkassa ei ole mitään huolta aiheuttavaa.
Yona on kasvattanut mahaansa tasaiseen tahtiin ja alkaa olla jo melkoisen iso ja rehevä. Pennut potkivat mahassa ahkerasti ja Yonan
vauhti on hidastunut täydestä vauhdista hieman rauhallisempaan kävelyyn ja ravaamiseen. Ruoka maistuu Yonalle hyvin edelleen.
Pentujen syntymä alkaa olla jo hyvin lähellä, ei millään malttaisi odottaa! Alla muutama kuva Yonasta, istumakuva on otettu 30.10. ja
toinen kuva eilen. :)
15.10.2011
Yona astutettiin Timillä onnistuneesti ja 10.10. ultrassa vahvistui, että meille on pentuja tulossa viikolla 46. Jännää! :)
Lisäsin muutamia uusia kuvia kaikista koirista niiden omiin kuva-albumeihin. Myös Hey-pentueen albumissa jokunen uusi kuva.
11.9.2011
Tsaani Hey-pentue aka yllätyspentue syntyi tänään tasan vuosi sitten. Monien vaiheiden jälkeen ne todettiin ihan oikeiksi malamuuttipennuiksi,
ja uusien kotien etsintä sujui helpommin kuin kuviteltiinkaan. Jokainen pentu löysi itselleen ihanan kodin, kiitos ihanien omistajien!
Kotiväki toivottaa Illalle, Kassulle, Tikalle ja Yupikille oikein paljon onnea! :)
26.8.2011
Kesä on mennä hurahtanut lämpöisissä merkeissä ja koirat ovat viettäneet ansaittua lomaa. Pikku hiljaa olemme kuitenkin
saaneet syystreenejä aloiteltua oman vitosen kanssa.
Pentue-suunnitelmat nytkähtivät vihdoin hiukan eteenpäin, kun Yonan hartaasti odotettu juoksu alkoi eilen. Odottelemme
astutusta tapahtuvaksi syyskuun alkupuolella.
19.6.2011
Tsaani-kennelin sivut ovat vihdoin ja viimein valmiit. Tutustukaahan sivuihin ja mikäli törmäätte
toimimattomuusongelmiin tai muihin omituisuuksiin, niin laittakaahan tieto vaikka sähköpostilla...
Pentue-suunnitelmia on tälle vuodelle Yonalle, lisää tietoa löytyy Pentuja-sivulta.